Tätä lenkkiä odotin hiukka kauhun sekaisin tuntein sillä viimeksi samanlainen harjoitus ei onnistunut. Ei auttanut kuitenkaan muu kuin suunnata syksyiseen iltaan.
Lenkin tiedot:
Kokonaiskesto: 32:23 min
Juoksua: 8:10 min
Matka: 3,0 km
Valitsin saman lenkin kuin epäonnistuneella kerralla. Lenkki sujuikin paremmin kuin aiemmalla. Ensimmäinen juoksu sujui hyvin, vauhti oli aika hidas sillä en päässyt yhtä pitkälle kuin edellisellä kerralla. Toisen juoksuosuuden aloitin vähän pienemmällä kävelytauolla. Juoksu sujui yllättävän hyvin sillä oletin, että se voisi olla vaikeaa, enkä välttämättä pääsisi loppuun saakka. Kokonais ajaksi tuli vähän korkeampi kuin viime kerralla, mikä harmitti. Se johtuu kuitenkin osaksi siitä, että viimeksi juoksin yhteensä pidemmän aikaa ja tällä kertaa tein pienen mutkan.
Nyt nauttimaan iltadrinkeistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti